We kindly inform that your browser is no longer supported by Microsoft.

Please switch to a more secure browser such as Chrome or Firefox.

Tuliapinan vuosi 2016

Tuliapinan

Julkaisimme viime viikolla konsulttiemme yhteisen pohdinnan tuloksena syntyneen listan kymmenestä vuoden 2016 tärkeimmästä digitrendistä. Listan trendit kertovat siitä, että edessämme on merkittävän kokoluokan muutoksia. Kyse ei ole enää hiljaisista signaaleista vaan esiin nostettujen ilmiöiden murtautumisesta merkittäväksi osaksi arkitodellisuuttamme.

Yksi tapa havainnoida muutoksia on pysähtyä pohtimaan, millä tavoin meidän omat ja lähipiiriemme median kulutustottumukset ovat muuttuneet ja mihin suuntaan ne ovat menossa. Esimerkiksi tv-katselussa mobiililaitteiden osuus on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti ja yksittäiset ohjelmat löydetään entistä useammin ohjelmakartan sijasta sosiaalisen median jakojen ja suositusten kautta.

Toiseksi voi havainnoida, miten listatut ilmiöt näkyvät omilla työpaikoillamme. Kyse ei ole enää pelkästään vanhojen työkalujen ja toimintatapojen päivityksistä tai tehostamisesta vaan kokonaan uudenlaisten toiminta- ja ajattelumallien esiinmarssista suuremmassa mittakaavassa. Ilmeisintä tämä on IT-toiminnoissa, joissa virta vie omista servereistä ja ohjelmistoista kohti pilvipalvelujen ostamista.

Entistä monipuolisemmista lähteistä kerättävä ja massiivisesti kasvava datamäärä mahdollistaa uudenlaisia lähestymistapoja liiketoimintaan ja sen suunnitteluun. Esimerkiksi henkilökohtaisen hyvinvoinnin piirissä tällä hetkellä lähinnä rannekkeiden avulla tapahtuvasta monitoroinnista siirrytään myös ennaltaehkäisevään tiedon tuottamiseen muun muassa pillerien tavoin nieltävien sensorien avulla.

Siirtymä tuotantotaloudesta palvelu- ja jakamistalouteen ei ole helppoa ajatuksellisesti eikä toteutuksen osalta, kuten Uber on osoittanut. Muutos on kuitenkin välttämättömyys monille toimijoille kilpailussa mukana pysyäkseen.

Lista on pitkä ja haastava, mutta samalla uusien mahdollisuuksien kautta innostava.

Kiinalaisen kalenterin mukaan 8.2. alkava uusi vuosi on tuliapinan vuosi. Sen uskotaan tuovan mukanaan paljon muutoksia, joten ainakin tämän suhteen ikiaikaiset ja tuoreet ennustukset ovat samoilla linjoilla. Mitkä ilmiöt nousevat kärkisijoille sinun trendilistallasi ja miten aiot hyödyntää sen mukanaan tuomia uusia mahdollisuuksia?

Lähetä viesti

Heräsikö ajatuksia? Lähetä viesti.

Pyrimme vastaamaan sinulle vuorokauden sisällä.