Transmediallista tarinankerrontaa

Television toinen ruutu pakottaa tuotanto- ja tv-yhtiöt ajattelemaan tapoja, joilla yleisöä houkutellaan osallistumaan tv-ohjelmiin sosiaalisessa mediassa. Nythän katsojien tunnetta läsnäolosta ja vuorovaikutuksesta yritetään vahvistaa, vaikkei ohjelman aiheella olisi mitään erityistä tekemistä sosiaalisen median kanssa. Mitä muuta kuin päälle liimattuja hashtageja ja tykkää-klikkauksia toisen ruudun sovellukset voivat olla?

Otetaan kaksi esimerkkiä, joista ensimmäinen on BBC3:n Free Speech. Kerran kuussa suorana lähetettävä Free Speech kokoaa studioon joukon poliitikkoja, asiantuntijoita ja julkkiksia, jotka keskustelevat yleisön esiin nostamista aiheista. Kuukauden viisi kuumaa aihetta poimitaan Facebookissa, Twitterissä ja BBC3:n blogissa käydyistä keskusteluista. Syksyn lähetysten aiheina on ollut mm. kauneusleikkaukset, USA:n presidentin vaalit, maahanmuutto ja valtion velka. Ohjelman aikana katsojat ohjaavat keskustelun kulkua Twitterin kautta.

Free Speechin katsojamenestys on ollut vaatimaton. Lähetysajankohdan keskikatsojamäärä on ollut 470.000 mutta elokuun opiskelu-teema sai vain 100.000 katsojaa, mikä on alle prosentin katsojaosuus. Free Speechin aloitusjakso maaliskuussa tavoitti 268.000 katsojaa. Suurin syy heikkoon suosioon on se, että yhteiskunnalliset aiheet eivät koskaan ole katsojien suosiossa. Toisaalta katsojien osallistamisessakaan ei onnistuttu.

Toinen esimerkki on amerikkalainen kaapeli-tv-yhtiö Syfy, joka esittää ensi vuonna 13-osaisen tulevaisuuteen sijoittuvan draamasarjan Defiance. Samaan aikaan lanseerataan massiivinen monen pelaajan verkkopeli, jonka pelirakenne ja –hahmot kehittyvät viikoittain kun katsoja-pelaajat saavat tv-sarjan kautta tuotua lisämateriaalia. Defiancessa ihmisten uusi asutuskunta taistelee avaruuden vihollisia vastaan. Tarinan takana on Battlestar Galactican ja Farscapen luojat.

Syfy-kaapeliyhtiö perustelee uusien sisältömuotojen kokeilua toteamalla, että suuri osa sen katsojista käyttää joka tapauksessa paljon aikaa verkkomaailmassa. Tv-sarjan ja pelin yhdistymistä on odotettu pitkään ja ensi huhtikuussa näemme, miten se onnistuu Defiancen kohdalla.

Toisen ruudun sisältöjen menestys edellyttää, että ne nähdään yhtä tärkeiksi kuin itse tv-ohjelma. Online-sisältöjen pitää toimia myös irrallaan tv-lähetyksestä ja niiden on tarjottava lisäarvoa niin katsojalle kuin mainostajallekin. Suurin haaste on kuitenkin tarinat ja niiden kertominen usealla jakelualustalla samaan aikaan. Todelliseen transmedialliseen tarinankerrontaan on vielä pitkä matka kuljettavana.

 

 

 

 

Timoteus Tuovinen

Timoteus on av-alan pitkän linjan ammattilainen, joka hallitsee digitaalisen sisältöteollisuuden. Hänen vahvimpia osaamisalueitaan ovat tv-liiketoiminnan tuotekehitys, digitaalisten sisältöformaattien kehittäminen ja kaupallistaminen, jakeluväylät sekä käyttäjämotiivit. Hänellä on kattavat verkostot sekä Suomessa että ulkomailla. Vuosina 2017-2018 Timoteus vastaa Digital Media Finlandin puolesta media-alan kiihdyttämön Mediapolis Acceleratorin toiminnasta Tampereella.

Kommentit