Televisiokatsojan kulta-aika on tullut

Kyllä meidän pohjoismaalaisten kelpaa. Meillä on vuoden 2013 alussa valittavanamme peräti kolme iptv-palvelua: Viaplay, Netflix ja HBO Nordic.

Vertailua ja kiistelyä palveluiden paremmuudesta on käyty verkkokeskusteluissa laajasti. Yhtä mieltä tunnutaan olevan ainoastaan siitä, että palveluiden taso ei tyydytä juuri ketään. Kaiken valittamisen, johon itsekin olen osallistunut, jälkeen on hyvä tarkastella muutaman vuoden takaista tilannetta. Ainoa laillinen keino saada valitsemiaan elokuvia haluamaansa aikaan omaan televisioon oli kertamaksuihin perustuvat palvelut, joissa oli pieni valikoima ja elokuvien hinnat useita euroja kappale. Nyt on 8-10 € kuukausihintaan saatavilla erinomaisia palveluita, joissa on erittäin laaja valikoima minua kiinnostavaa sisältöä. Minulla ei kuluttajana ole mitään valitettavaa.

Palvelut ovat tekniseltä toteutukseltaan ja valikoimaltaan yllättävän hyviä kun otetaan huomioon että ne on julkaistu vasta hiljattain. Meillä on nyt aito mahdollisuus valita, katsommeko tv-sisältöjä televisiokanavien määrittämän ohjelmakartan mukaisesti broadcast-lähetyksistä vai teemmekö valinnat itse iptv-palvelusta. Vaikka ohjelmat ovat osin samoja, kyseessä on valtava ero kuluttajakäyttäytymisessä. Kuluttajan näkökulmasta tilanne on mainio. Suoria urheilulähetyksiä, uutisia ja viihdeohjelmia voi seurata televisiosta, mutta sarjoja ja elokuvia voi katsoa oman valinnan mukaan. Tätä suurin osa kuluttajista haluaa.

Televisiokanavat ovat ennakoineet muutosta viimevuosien aikana kehittämällä suorana lähetettäviä viihdeformaatteja kuten Tanssii tähtien kanssa ja Putous. Väitän broadcast-television keskittyvän tulevaisuudessa nykyistäkin voimakkaammin suoriin lähetyksiin, joiden turvin ne voivat jatkaa kilpailua katsojien suosiosta. Sarjat ja elokuvat siirtyvät iptv-palveluihin, mikä vie perinteiset maksu-tv-operaattorit ahtaalle. Televisionkatsomiseen käytettävä aika ei muutu juurikaan, mutta ajankäyttö jakautuu osittain uusille toimijoille, mikä aiheuttaa muutoksia toimintaympäristöön. Lopulliset voittajat ja häviäjät selviävät myöhemmin, mutta varmana voittajasarakkeeseen voidaan jo merkitä meidät televisionkatsojat.

Tommi Rissanen

Tommin vahvimpia osaamisalueita ovat uudet teknologiat ja palvelut erityisesti liiketoimintamallien ja niiden muutosten näkökulmasta. Hän tuntee perusteellisesti pelien, on-demand-videon sekä mobiili- ja online-sisältöjen ansaintamalleihin ja jakeluun liittyvät seikat. Tommi on erikoistunut lisäksi digitaalisiin ekosysteemeihin ja kehittämistoiminnan arvoverkkoihin. Koulutukseltaan Tommi on liiketoimintamallien muutoksesta väitellyt kauppatieteiden tohtori. Digital Media Finland on valittu palveluntuottajaksi ELY-keskusten tarjoamiin konsultointipalveluihin. Tommi toimii asiantuntijana aihealueella Tuottavuus ja talous, jonka tarkoituksena on pk-yrityksen tuottavuuden, talouden ja digitalisaation edistäminen.

Kommentit