Mediasisällöt pärjäävät laskukaudellakin

Pitkään jatkunut noususuhdanne on alkanut osoittaa taittumisen merkkejä lokakuun aikana. Pörssit ovat notkahtaneet, korkojen odotetaan lähtevän nousuun ja lisäksi maailmanpoliittiset lisäharmit kuten kauppasodat tuovat ylimääräistä haittaa taloudelle. Lisää epävarmuutta tuo suhdannesyklien muuttuminen aiempaa vaikeammin ennakoitaviksi.

Laskusuhdanne haittaa suurinta osaa toimialoja, mutta poikkeuksiakin on. Mediasisällöt on yksi tällainen toimiala. Laskukauden koittaessa peruutamme etelänmatkamme ja sen sijaan menemme elokuviin, istumme sohvalla katsomassa tv-sarjoja Netflixistä tai sitten naputamme kännykkäpeliä.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa ensimmäisen täyden finanssikriisivuoden, vuoden 2009, elokuvakäyntien määrä nousi 10% edellisvuodesta, mikä on suurin kasvuluku 30 vuoteen (Lähde: Boxofficemojo). Laajempaa aineistoa tarkasteltaessa voidaan todeta, että elokuvakäyntien määrän kehitys ei korreloi suhdannekehityksen kanssa. Toisin sanoen elokuvateatterien kysynnän kehitys riippuu muista syistä, kuten siitä mille vuosille osuu erityisen suuria kansainvälisiä hittejä.

Pelibisneksestä käytävää keskustelua taasen on viime aikoina leimannut jonkinlainen morkkis, kun monet tähtiyhtiöt eivät ole pystyneet lunastamaan lupauksiaan ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että pelit ovat edelleenkin vahvan kasvun bisnes. Mobiilipelien markkina on huimassa 29% kasvuvauhdissa. Vakiintuneet konsoli- ja pc-pelibisnekset kasvavat hillitymmällä 4-5% vuosikasvuvauhdilla, mikä sekin on varsinkin suhdanteiden kääntyessä laskuun mainio luku. (Lähde: Newzoo)

Mediabisnes toki kohtaa taantumassa ongelmia mainosrahoitteisen liiketoiminnan osalla. Laskukausi tulee siten iskemään jo valmiiksi median murroksen kurittamiin lehti- ja tv-mainosbisneksiin. Monet näistä yhtiöistä ovat kuitenkin median murroksen aikana jo vahvistaneet toimintaansa, mistä toivottavasti on iloa laskukaudellakin.

Tulevaisuus näyttää, ovatko nyt nähdyt signaalit laskukauden alku vai vain tilapäisiä markkinahäiriöitä. Kun jonain päivänä sitten olemme laskusuhdanteessa, muistetaan iloita silloinkin kasvavien sisältöalojen menestyksestä. Ja nauttia niistä sisällöistä!

Timo Argillander

Timo toimii sijoitusyhtiö IPR.VC:n managing partnerina ja Digital Media Finlandissa neuvonantajana. Timolla on pitkä kokemus strategiatyöstä ja muutoshankkeiden läpivienneistä yrittäjän, ammattijohtajan, konsultin ja sijoittajan rooleissa. Timon erikoisalaa ovat muuttuvien liiketoimintaympäristöjen ansaintamallit ja teknologiamuutosten tulkinta.

Kommentit