Kadonnutta henkilöllisyyttä etsimässä

EU:n oikeuskomissaari Viviane Reding totesi äskettäin BBC:n haastattelussa, että Googlen uudet yksityisyyskäytännöt ovat ristiriidassa unionin lainsäädännön kanssa. Kuluneen talven aikana tuli myös ilmi monia tapauksia, joissa vuodettiin julkisuuteen joko henkilötietolistoja tai muuta luottamuksellista aineistoa.

Nämä tapaukset ovat nostaneet taas kerran yksityishenkilön tietosuojaan liittyvät kysymykset julkisen keskustelun keskipisteeseen. Henkilötietojen riittävän suojan tärkeyttä tuskin kukaan kiistää, mutta sen sijaan henkilöllisyyden avoimuus tai peittäminen verkossa sekä luotettavuus ovat aidosti monitahoisia kysymyksiä.

Verkon eri foorumeilla tapahtuvan julkisen keskustelun puitteissa on käyty jo pitkään debattia siitä, tuleeko keskustelua käydä omalla nimellä vai nimimerkin turvin. Jos pyritään asialliseen keskusteluun, omalla nimellä esiintyminen on lähtökohtaisesti reilumpaa ja hillitsee luonnostaan ylilyöntejä. Nimimerkin turvin on helppo huudella puskista asiattomuuksia.

On kuitenkin tapauksia, joissa vaikeista omakohtaisista kokemuksista on perusteltua kirjoittaa nimimerkin turvin intimiteettisuojan nimissä. Tässä suhteessa verkkokeskustelu ei juurikaan poikkea esimerkiksi sanomalehtien mielipidepalstoista.

Sen sijaan esimerkiksi arabimaiden kansannousuissa, joissa sosiaalinen media on näytellyt keskeistä sijaa, omalla nimellään valtaa pitävien kritisoiminen on muodostanut suuren riskin oman turvallisuuden kannalta. Digitaalisen ajan demokratialiikkeiden vahvuus on monissa tapauksissa ollut siinä, että valtakoneisto ei ole voinut hiljentää arvostelua heittämällä oppositiojohtajat tyrmään, sillä oppositio on muodostunut internetissä toimivasta muodollista johtajuutta vailla olevasta verkostosta.

Verkossa on tosimaailmaa helpompaa esiintyä jonkun toisen nimellä. Identiteettivarkauksien motiivit ja asteet voivat vaihdella harmittomasta keppostelusta vakaviin rikoksiin. Ennen kaikkea kysymys on jokaisen itse harjoittamasta lähdekritiikistä: miten voin olla varma, että netissä tietyllä nimellä esiintyvä henkilö on juuri hän, joka hän väittää olevansa.

Henkilön tunnistettavuus liittyy suoraan myös verkon kautta välitettävän tiedon uskottavuuteen ja luotettavuuteen. Kun esimerkiksi kansainvälisessä uutistoiminnassa käytetään yhä enemmän yksityishenkilöiden tuottamaan aineistoa kuten kännykkävideoita, uutistoimisto joutuu normaalin lähdekritiikin lisäksi varmistamaan erikseen, että kyseessä ei ole valeindentiteetin turvin harjoitettavaa disinformaation syöttämistä.

Oman lukunsa muodostaa rikollinen toiminta, jossa käytetään hyväksi varastettuja henkilöllisyyksiä. Yleensä kyse on tällöin taloudellisen tai materiaalisen edun hankkimisesta jonkun muun kustannuksella, ja se edellyttää perushenkilötietojen lisäksi esimerkiksi luottokorttitietojen laitonta kalastelua.

Viime kädessä verkosta löytyvien henkilöiden ja heidän välittämiensä viestien uskottavuutta tulee arvioida terveellä järjellä eikä kroonisella vainoharhaisuudella. Epäilyksen määrä asettunee itse kullakin automaattisesti eri tasoille, jos lukee peräkkäin vaikkapa Hesarin nettiversiota tai jonkin ääriliikkeen aviisia.

Olisitko muuten itse suhtautunut tähän tekstiin jotenkin toisin, jos kirjoittajaksi olisi merkitty allekirjoittaneen sijasta vaikkapa Kalle Ketkunperä vai olisiko sillä ollut mitään väliä?

Kommentit