IPR.VC-rahasto uudistaa mediasisältöjen rahoitusta

iprvc1

Uusi mediasisältöihin erikoistunut pääomarahasto IPR.VC Fund käynnisti toimintansa viime syksynä ja julkisti alkuvuodesta ensimmäiset sijoituksensa. Rahaston taustalla ovat Digital Median riveistä tutut Timo Argillander ja Jarkko Virtanen sekä media-alan sijoittamisen konkari Tanu-Matti Tuominen. IPR.VC ja Digital Media Finland toimivat läheisessä yhteistyössä.

Sisältöjä tuottavien yritysten kasvun esteenä on yleisesti rahoituksen saamisen vaikeus. Siksi valtaosa suomalaisista sisältötuottajista tekee projektitoimituksia tilaajille sen sijaan, että ne kehittäisivät omia aineettomia oikeuksia. Samaan aikaan sisältöjen merkitys on kansainvälisesti jo huomattu, mistä ovat esimerkkeinä Disneyn iso sijoitus Vice Mediaan, Netflixin ja Amazonin panostukset tv-sarjoihin ja elokuviin ja Microsoftin tekemä pelikehittäjä Mojangin osto. Näistä havainnoista syntyi ajatus rakentaa uudenlainen, sisältöliiketoimintaan keskittyvä ja sitä ymmärtävä sijoitusrahasto.

IPR.VC-rahaston missiona onkin synnyttää Suomeen uusia kansainvälisiä sisältöalan menestystarinoita sekä osoittaa, että sisällöt ovat hyvä sijoituskohde. 20 miljoonan euron rahasto sijoittaa pk-yrityksiin, jotka kehittävät televisiosisältöjä, elokuvia, animaatioita, pelejä, internetsisältöjä tai muita digitaalisesti jaeltavia sisältöjä.

IPR.VC:n ensimmäisiä sijoituksia ovat Fisher Kingin Bordertown-rikossarja, animaatiotuottaja Gigglebug, peliyhtiö Rival Games sekä Tom of Finland –elokuva. Rahastoon ovat sijoittaneet pääomia eläkevakuutusyhtiöt, muut sijoitusyhtiöt ja Tekes Pääomasijoitus.

IPR.VC hakee sijoituskohteikseen tuotantoja tai yhtiöitä, jotka suunnataan kansainvälisille markkinoille ja joilla on suuren läpimurron mahdollisuus. Sijoitusten edellytyksenä on tekijätiimi, jolla on kovatasoista sisällöllistä ja liiketoiminnallista osaamista. Rahaston alkutaival osoittaa, että tällaiselle rahoitukselle on tarvetta, sillä hanke-ehdotuksia on tullut käsiteltäväksi yli 160.

IPR.VC voi tehdä sisältökonseptien kehittämisvaiheeseen 30.-50.000 euron kehityslainasijoituksia. Varsinaiset isommat sijoitukset ovat suuruudeltaan 0,5-1 miljoonaa euroa ja ne voidaan tehdä osakesijoituksena yhtiöön tai lainamuotoisena rojaltisijoituksena tuotantoon.

Lisää tietoa IPR.VC:stä löytyy yhtiön sivustolta. Hanke-ehdotuksia voi lähettää osoitteeseen info@nullipr.vc.

Timo Argillander

Timo toimii sijoitusyhtiö IPR.VC:n managing partnerina ja Digital Media Finlandissa neuvonantajana. Timolla on pitkä kokemus strategiatyöstä ja muutoshankkeiden läpivienneistä yrittäjän, ammattijohtajan, konsultin ja sijoittajan rooleissa. Timon erikoisalaa ovat muuttuvien liiketoimintaympäristöjen ansaintamallit ja teknologiamuutosten tulkinta.

Kommentit