Hullu rehellisyys strategiana

Erilaisten trendi- ja markkinamuutoslistojen seuranta on paitsi hyödyllistä, myös hauskaa. Nostoista saa myös ajattelun aihetta.

Useammassakin tuoreessa julkaisussa on korostettu vilpittömyyden, aitouden ja rehellisyyden esiinnousua – tai paluuta, jos arvioija kokee, että ennen kaikki oli paremmin.

Rehellisyys on erittäin helppo allekirjoittaa, kun sillä tarkoitetaan valehtelun, varastamisen, vilpillisyyden ja kavaluuden vastakohtaa. Rehellisyys on perusarvo, jonka päälle toivoisi kaiken liiketoiminnan ja yleensäkin ihmisen toiminnan rakentuvan. Käytöstapoja ja kunnioitusta unohtamatta, olennaista ei ole aina määkäistä kaikkea itse totena pitämäänsä ilmoille.

Pari vuotta sitten yhtenä markkinointiviestinnän alatrendinä kasvoi “insane honesty”. Esimerkiksi  jättitaulussa uskallettiin kuvailla mehua iskulauseella “on kesä, sinulla on jano, meillä on myyntitavoitteet.” Ja somessa sanoa, että “saamme rahaa tästä linkistä”. Ei nyt niin hullun hurjaa.

Klassiset esimerkit rehellisestä mainonnasta ovat Avisin ”We try harder” ja Kuplavolkkarin ”Think small”. Rehellisyys voi auttaa erottumaan kilpailijoista, sitouttaa omaa kohderyhmää ja keskittämään huomiota tavoitteisiin.

Mutta millaista olisi olla oikeasti hullun rehellinen kaikessa liiketoiminnassa?

– Tuotteemme ei erotu mitenkään kilpailijoiden vastaavista, se on vain kalliimpi.

– Tästä saat kerralla viikon annoksen rasvaa, sokeria ja lisäaineita osana muutenkin epäterveellistä ruokavaliotasi.

– En oikeastaan voi kertoa teille henkilökunnan jäsenille tästä asiasta yhtään mitään, koska olemme päättäneet pimittää asian toistaiseksi kaikilta, kunnes keksimme mitä tehdä.

– Strategianamme on tehdä niin kuin ennenkin, kunnes toimitusjohtaja pääsee eläkkeelle.

Erottuminen olisi taattua. Todennäköisesti pääsisi myös etsimään itselleen uutta työpaikkaa.

Hullun rehellinen kannattaa olla ainakin itselleen. Jos yrityksen suunta on hukassa, keinot kadoksissa ja markkina luistaa alta, asia kannattaa myöntää ja ryhtyä toimiin. Jos on rehellinen strategiaa tehdessään, yrityksen tilanne tulee nähdyksi sellaisena kuin se todella on, eikä sellaisena kuin sen toivoisi olevan.

Liisa Kotilainen

Liisa on digitaalisen median, myynnin ja markkinointiviestinnän vahva ammattilainen, jonka kokemuksesta ja osaamisesta on hyötyä sekä strategisissa että operatiivisissa hankkeissa, niin uuden suunnittelussa kuin muutosjohtamisessakin. Strategiatyö, mahdollisuuksien hyödyntäminen ja ideoiden kaupallistaminen ovat henkilöjohtamisen ohella Liisan vahvuusalueita.

Kommentit