Brändiuskollisuus koetuksella

Apple julkaisi kesän alussa pitkään odotetun oman streaming-musiikkipalvelunsa Apple Musicin. Äskettäin Apple ilmoitti, että palvelun on ottanut koekäyttöönsä tähän mennessä 11 miljoonaa henkilöä.

Apple Music on herättänyt alkutaipaleellaan ristiriitaisia tunteita ja näkemyksiä musiikkipalvelujen käyttäjien joukossa. Samaten 11 miljoonan käyttäjän määrää on tulkittu eri tavoin, kun sitä on verrattu ensisijaisesti alan markkinajohtajan Spotifyn 20 miljoonaan maksavaan asiakkaaseen.

Yhtäältä lukua on pidetty pienenä verrattuna iTunesin noin 800 miljoonaan asiakkaaseen, joista vuoden 2014 aikana noin 100 miljoonaa osti musiikkia. Toisaalta sitä on pidetty hyvänä verrattuna siihen, että Spotifylta meni vuosikausia saman maksavien asiakkaiden määrän saavuttamiseen.

Apple Musicin ensimmäinen totuuden hetki koittaa, kun ensimmäisten palvelun käyttöönsä ottaneiden kolmen kuukauden ilmainen kokeilujakso päättyy. On oletettavaa, että suuri osa käyttäjistä ei jatka ilmaiskauden jälkeen tai viimeistään havaittuaan, että heidän luottokortiltaan on mennyt ensimmäinen kuukausimaksu. Esimerkiksi analyytikko Mark Mulligan ennustaa, että tämän vuoden lopussa palvelulla olisi 8,7 miljoonaa maksavaa käyttäjää.

Tapauksessa Apple Music on kyse myös brändiuskollisuudesta. Innokkaimpien Apple-fanien hehkutus siitä, kuinka Apple syrjäyttää muut streaming-palvelut nopeasti markkinoilta ei ole toteutunut ainakaan alkuvaiheessa. Koska Applen palvelu ei tarjoa mullistavia uusia ominaisuuksia niin musiikin suurkäyttäjille kuin satunnaisille kuuntelijoillekaan, kyse on pitkälti brändin vetovoimasta.

Mukavuus, helppous ja sopiva hinta ovat kuluttajien johtotähtiä digimaailmassakin. Henkilöt, jotka ovat tottuneet esimerkiksi Spotifyn käyttämiseen ja luoneet sinne omia soittolistojaan, eivät siirry helposti muihin palveluihin elleivät ne tarjoa merkittäviä uusia ominaisuuksia tai selvästi edullisempaa hintaa, vaikka kyse olisikin Applen kaltaisesta brändistä. Spotifyn brändi kun sattuu vielä olemaan varsin samankaltainen.

Aika näyttää, pystyykö Apple saavuttamaan selkeän johtoaseman musiikin streaming-markkinoilla kuten aiemmin latausmarkkinoilla. Vaikka markkinat ovatkin jo kypsät massa-asiakkuuksille, sangen myöhäinen markkinoille tuleminen ja ei erityisesti tarjonnasta nousevat ominaisuudet voivat hyvinkin himmentää Applen johtotähteä. Apple on tällä kertaa seuraaja, ei uudistaja.

Applella on puolellaan vahva brändi, keskeinen asema omassa ekosysteemissään ja muhkea kassa. Ne ovat menestyksen edellytys, mutta paalupaikan saavuttaminen vaatii selvästi vielä paljon ponnisteluja itse palvelun ja käyttökokemuksen kehittämisessä.


Notice: Undefined offset: 0 in /var/www/customers/digitalmediafi/public_html/wp-content/themes/dmf2014/single.php on line 67

Notice: Trying to get property 'post_title' of non-object in /var/www/customers/digitalmediafi/public_html/wp-content/themes/dmf2014/single.php on line 67


Notice: Undefined offset: 0 in /var/www/customers/digitalmediafi/public_html/wp-content/themes/dmf2014/single.php on line 68

Notice: Trying to get property 'post_content' of non-object in /var/www/customers/digitalmediafi/public_html/wp-content/themes/dmf2014/single.php on line 68

Kommentit