We kindly inform that your browser is no longer supported by Microsoft.

Please switch to a more secure browser such as Chrome or Firefox.

Aseta yrityksen tavoitteet — korkealle

Aseta

Mikä voisikaan olla otollisempi aika muistuttaa tavoitteiden asettamisen tärkeydestä kuin se hetki, jolloin on juuri pelattu jääkiekon maailmanmestaruudesta. Toki mikä tahansa muukin huippu-urheilutapahtuma kelpaisi.

Joukkueurheilu on toimiva verrokki kun puhutaan yrittäjän ja yrityksen tavoitteista ja niiden asettamisesta.

Uskon, että jokainen jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa pelaava urheilija on jossain vaiheessa jo juniorivuosinaan päättänyt voittaa maailmanmestaruuden tai olympiakullan. Muuten he eivät pelaisi joukkueessa, joka tavoittelee maailmanmestaruutta.

Yrittäjän on myös hyvä tietää varhaisessa vaiheessa haluaako valloittaa maailman vai riittääkö unelman toteuttamiseen paikalliset markkinat. Maailmanvalloittaja tarvitsee ympärilleen ihan erilaisen tiimin ja toimenpiteet kuin paikallinen toimija. Tosin paikallinenkin liiketoiminta joutuu digitalisoitumisen myötä nyt ja jatkossa tahtomattaankin kilpailemaan kansainvälisillä markkinoilla.

Kansainvälinen kilpailu on kovaa ja tuomaripeli arvaamatonta.

Tämän päivän nopeasti muuttuvassa markkinatilanteessa moni yrittäjä nostaa kädet pystyyn ja sanoo että ei voi tässä sumussa nähdä yhtä vuotta pidemmälle. Urheilijankin tiellä kohti tavoitetta on monia esteitä ja epävarmuutta aiheuttavia tekijöitä. Siltikin päämäärä pysyy ja sen tavoitteleminen jatkuu. Välietappeja voi ja saakin matkan varrella olla.

Kyllä yrittäjänkin täytyy pystyä määrittelemään mihin suuntaan yritystä ollaan viemässä. Pitkän tähtäimen tavoite, jota visioksikin kutsutaan, on konkreettinen kuvaus yrityksen tavoitellusta tilanteesta valittuna vuotena, noin 4-5 vuotta nykyhetkestä eteenpäin. Visio pitää määritellä toivetilana, ilman liiallista nykytilanteeseen liittyvää arkirealismia. Voidaan kysyä: entä jos liikevaihto olisi vielä 2-3 kertaa suurempi?

Maailmanmestaruus on rohkea tavoite ja sille voivat ulkopuoliset jopa naureskella. Riittävän kova tavoite kuitenkin ohjaa keskittymään olennaiseen. Mitä enemmän keskityt tiettyyn päämäärään, sitä todennäköisemmin sen saavutat.

Digital Media Finlandin konsultit kannustavat asiakkaitaan asettamaan kovat tavoitteet ja auttavat tekemään oikeita valintoja tavoitteiden saavuttamiseksi.

Virpi Martikainen
Virpi Martikainen

Virpi on uusien liiketoimintojen sparraaja, jonka toimialatuntemus kattaa muun muassa internet- ja mobiilipalvelut. Virpillä on pitkä kokemus markkinamuutosta hyödyntävien tuotekehityshankkeiden johtamisesta ja toteuttamisesta, myynnistä, strategiaprosesseista sekä strategioiden käytäntöön viemisestä. Virpi tuntee hyvin yritysten kehittämiseen suunnatut rahoitusinstrumentit Hallitustyöskentelyyn Virpi on perehtynyt yrityssparrausten lisäksi suorittamalla Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -tutkinnon.

Lähetä viesti

Heräsikö ajatuksia? Lähetä viesti.

Pyrimme vastaamaan sinulle vuorokauden sisällä.