We kindly inform that your browser is no longer supported by Microsoft.

Please switch to a more secure browser such as Chrome or Firefox.

Applen ja streamingin vaikea suhde

Applen

Applen iTunes juhlisti huhtikuun lopulla kymmenvuotistaivaltaan julkaisemalla graafisen aikajanan historiastaan. Suomalaiset kuluttajat ovat voineet käyttää palvelua syksystä 2004 alkaen.

iTunes on kiistatta ollut menestys ja saavuttanut lähes monopoliaseman globaalilla tasolla musiikin latauspalvelujen saralla. Palvelu on tätä kirjoitettaessa saatavilla 119 maassa, ja tarjolla on 35 miljoonaa kappaletta. Matkan varrelle on toki sattunut vähemmän onnistuneitakin avauksia: esimerkiksi sosiaalinen jakotoiminto Ping on häveliäästi jätetty pois aikajanalta.

Menestyksen taustalla oli ja on edelleen palvelun helppous kuluttajille sekä sen saumattomuus erityisesti Applen omien laitteiden kanssa. Applen liiketoiminnan tuottojen kannalta itse musiikki on kaiken aikaa ollut toissijaista, sillä yhtiö on kerännyt vuosien varrella muhkeat voitot nimenomaan laitemyynnistä.

iTunesin asemaa musiikin verkkomarkkinoilla uhkaavat jatkossa lähinnä Spotifyn kaltaiset streaming-palvelut. Tämä on tuottanut valtavan määrän spekulaatioita siitä, milloin ja miten Apple tulee mukaan streaming-palvelujen välillä käytävään kilpailuun.

Applen kannalta suurimman ristiriidan muodostaa se, että streaming-palvelujen käytössä ei tarvita juurikaan laitteita, joissa on suuri muistikapasiteetti. Tämä selittänee osaltaan Applen haluttomuutta siirtyä suoratoiston maailmaan, jos se ei edesauta merkittävällä tavalla laitemyyntiä.

Tästä huolimatta lienee vain ajan kysymys, milloin Apple julkaisee ensimmäisen streaming-palvelunsa. Kuluttajana olen pettynyt, jos se osoittautuu vain Spotifyn kanssa kilpailevaksi versioksi. Säväyttävämpää olisi, jos palvelu sisältäisi musiikin lisäksi muitakin sisältölajeja kuten elokuvia ja tv-ohjelmia applemaisen toimivalla kokonaiskonseptilla ryyditettynä.

Toinen keskeinen spekulaatioiden kohde on, tuoko tämä kehitys mukanaan myös uudenlaisia laiteratkaisuja vai kirivätkö muut laitteiden ja palvelujen tuottajat Applen ohi. Näiden suhteen olemme viisaampia jo kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Lähetä viesti

Heräsikö ajatuksia? Lähetä viesti.

Pyrimme vastaamaan sinulle vuorokauden sisällä.