We kindly inform that your browser is no longer supported by Microsoft.

Please switch to a more secure browser such as Chrome or Firefox.

Kolmessa vuodessa huipulle ylivoimaisen liike­toimintamallin avulla

Kolmessa
  | 


Tasavallan presidentti myönsi vuoden 2013 vienninedistämispalkinnon kolmelle yritykselle. Yksi näistä oli Supercell, vuonna 2010 perustettu pelimaailman komeetta. Yritystä on parin viime vuoden ajan hehkutettu kaikkialla eikä selkääntaputtelun jatkamisessa ole enää pointtia. Mielenkiintoista sen sijaan on miettiä, mihin Supercellin supermenestys perustuu.

Solitan Olli Lindroos kirjoitti 6.3 Kauppalehdessä otsikolla ”digitalouden peruskivi on liiketoimintamalli”. Kirjoituksen ajatuksena on se, että digitalisoituvassa maailmassa liiketoimintamallin ytimessä on asiakas eikä itse yritys. Kirjoituksen lopussa hän korostaa organisaatioiden tarvetta olla ketteriä, rohkeita ja kokeilla uusia liiketoimintamalleja menestyäkseen. Erityisesti tästä viimeisestä asiasta olen täysin samaa mieltä ja uskon vahvasti yritysten menestyksen tulevaisuudessa riippuvan yhä voimakkaammin niiden kyvystä muuttaa, hallita ja johtaa liiketoimintamalliaan.

Ruotsalainen tutkijaryhmä Leona Achtenhagen, Leif Melin ja Lucia Naldi ovat rakentaneet mallin liiketoimintamallin dynamiikasta perustuen ruotsalaisten kasvuyritysten haastatteluihin. Mallin mukaan (yksinkertaistettuna) yritysten menestyksen takana olevat kriittiset ominaisuudet voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

  1. Uusien liiketoimintamahdollisuuksien aktiivinen kokeileminen ja hyödyntäminen
  2. Resurssien tasapainoinen käyttö
  3. Osallistuva johto, vahva yrityskulttuuri ja henkilöstön sitoutuminen

Supercellin tapauksessa edellä mainitut ominaisuudet ovat selvästi nähtävissä. Yritys vaihtoi hyvin varhaisessa vaiheessa liiketoimintamallinsa Facebook-peleistä tablettipeleihin ja on hyödyntänyt freemium-ansaintamallia paremmin kuin mikään muu yritys maailmassa. Yritys on kasvanut nopeasti, mutta hallitusti eivätkä valtavat tulot ole aiheuttaneet resurssien massiivista törsäämistä. Sen sijaan kahta menestynyttä peliä on kehitetty edelleen ja vaikka uusia pelejä on varmasti tulossa, niiden kanssa ei ole pidetty kiirettä. Kolmas kriittinen ominaisuus on Supercellin tapauksessa ehkä kaikkein merkittävin. Yrityksen johto toimii läpinäkyvästi ja hierarkia on matala. Yrityskulttuuri on positiivinen ja henkilöstö varsin sitoutunutta.

Näin voidaan rakentaa suomalaisen viennin tähtiyrityksiä muutamassa vuodessa. Eihän se kaikilta onnistu ja mukana on ollut paljon onneakin, mutta myös visionäärisyyttä ja dynaaminen liiketoimintamalli. Kun vanha malli ei enää toimi, on liian myöhäistä aloittaa uuden liiketoimintamallin suunnittelu. Aloittakaa jo tänään.

Kirjoittaja tekee väitöskirjaa LUT Kauppakorkeakoulussa aiheesta business model innovation ja toimii Digital Media Finlandin kumppanikonsulttina.

Tommi Rissanen
Tommi Rissanen

Tommin intohimon kohteena ovat liiketoimintamallien muutos, liiketoimintaprosessien digitalisointi ja tuotekehityshankkeiden suunnittelu. Hän tuntee perusteellisesti pelien, suoratoistopalveluiden sekä mobiili- ja online-sisältöjen ansaintamalleihin ja jakeluun liittyvät seikat. Tommi on perehtynyt syvällisesti myös digitaalisiin ekosysteemeihin ja alustaliiketoiminnan haasteisiin. Koulutukseltaan Tommi on liiketoimintamallien muutoksesta väitellyt kauppatieteiden tohtori.

Lähetä viesti

Heräsikö ajatuksia? Lähetä viesti.

Pyrimme vastaamaan sinulle vuorokauden sisällä.