24.01.2012 - Timoteus Tuovinen

Thaimaan Mobile Monday-tapahtuma pidettiin Bangkokissa toista kertaa eilen illalla. Tapahtuma piti alunperin olla marraskuussa mutta tulvan vuoksi se siirrettiin tammikuuhun.

Paikalla oli lähes parisataa osallistujaa, enimmäkseen nuoria mobiilialalla toimivia thaimaalaisia, sekä paljon pohjoismaisia alan ammattilaisia. Mobile Mondayn tapahtumajärjestäjä Ville Kulmalan mukaan samaan aikaan osunut kiinalaisten uusi vuosi rokotti osallistujamäärää.

Nokian sponsoroiman tapahtuman aloitti Tarad-yhtiön johtaja Pawoot Pongvitayapanu, joka esitteli vuonna 1999 perustamansa verkkokaupan toimintaa. Tarad on verkkokaupan tavaratalo, joka kokoaa yhteen 180.000 online-myyjää www.tarad.com-saitilleen. Vuonna 2009 Tarad liittoutui japanilaisen Rakutenin kanssa ja nykyisin palvelu tarjoaa myyntiin Pongvitayapanun mukaan yli 1,6 miljoonaa eri tuotetta.

Mobiili verkkokauppa on valtavassa kasvussa Aasiassa ja Tarad tarjoaa kauppapaikan lisäksi tutkimustietoa verkkokaupan toiminnallisuuksista. Esimerkiksi PC:n kautta ostetaan elektroniikkaa 26 % kaikista ostoksista. Mobiililaitteilla tehdyistä ostoksista elektroniikan osuus on pudonnut 14 %:iin. Vastaavasti naisten muoti-kategorian osuus PC-ostoksista on liki olematon kun mobiilissa kaupassa se edustaa 22 %:a kaikesta kaupasta.

Kiinalaisen Huawein teknologiajohtaja Mike MacDonald totesi esityksessään, että Aasiassa älypuhelimet ja tabletit ovat ”uusi PC” ja mobiiliyhteydet ylittävät kiinteät verkkoyhteydet kymmenkertaisesti lähitulevaisuudessa. MacDonaldin mukaan palveluiden on toimittava kaikissa laitteissa ja pilvipalveluissa sisältö on synkronoitava niin, että sen jakaminen toimii saumattomasti. Sisältöjen laitteille lataaminen muuttuu streamaamiseksi.

Mobile Mondayn päätti Nokian esitys, joka jätti paljon toivomisen varaa. Lavalle noussut teknologiajohtaja Jirapat Janjerdsak ei puhunut Lumiasta, eikä Windows-käyttöjärjestelmästä, vaan hehkutti Ovi-verkkokaupan mahdollisuuksia sovelluskehittäjille yleisellä tasolla.

Nokia Storesta ostetaan Thaimaassa viikoittain puolitoista miljoonaa latausta. Vertailulukuja muihin sovelluskauppoihin ei esitetty, mikä osaltaan kertoo, että Nokialla on vielä pitkä matka kuljettavanaan ollakseen maailmanluokan tekijä myös sisältökaupassa.

Thaimaan seuraava Mobile Monday pidetään kesän korvalla. Menkää mukaan tuolloin kaikki Bangkokissa olijat; tapahtuma on hyvässä nosteessa.

Tagit: digital niin ollut sen business online maksu midem media asia joe television new mukaan esitykset kanssa ole

Lisää kommentti
Nimi:
Otsikko:
Kommentti:
This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Digital Media Finland

Digitaalisuus muuttaa maailman. Meillä on osaamiset, joilla autamme teitä menestymään. Lue lisää

Palvelumme

Teemme asiakkaillemme strategioita, liiketoimintasuunnitelmia ja asiantuntijaselvityksiä. Lue lisää

Timo Argillander

+358 400 448 079

etunimi.sukunimi@digitalmedia.fi

 

 

My status

  • Digitaalisen median liiketoiminnan, teknologian ja sisällöntuotannon syvällinen osaaminen ja kansainväliset verkostot
  • Toimialaosaaminen internet- ja mobiilipalveluiden, television, musiikin ja sosiaalisen median alueilta
  • Pitkä kokemus strategiaprosesseista, strategioiden käytäntöön viemisestä ja hallitustyöstä

Seppo Kalli

+358 44 757 5701

etunimi.sukunimi@digitalmedia.fi

 

 

My status

  • Tieto- ja teknologiajohtamisen pitkäaikainen ammattilainen. Omaa syvällisen kokemuksen asiantuntijaorganisaation johtamisesta sekä liiketoiminnan ja teknologian yhdistämisestä.
  • Erityisosaaminen telekommunikaation, televisiotekniikan ja internetin alueilta. Digitaalisen viestinnän, television ja internetin liiketoimintojen osaaminen.
  • Kattava yhteistyöverkosto tieto- ja viestintätekniikka-alueen toimijoihin. Kiinteät yhteydet akateemiseen tutkimusmaailmaan. Osallistunut monitahoisesti kansainväliseen yhteistyöhön.

Virpi Martikainen

+358 50 584 6818

etunimi.sukunimi@digitalmedia.fi

 

 

My status

  • Digitaalisen median liiketoiminnan osaaminen
  • Toimialaosaaminen internet- ja mobiilipalveluiden, musiikin ja pelien alueilta
  • Kokemus telecom- ja sisältöalojen tuotekehityshankkeiden johtamisesta ja toteuttamisesta, strategiaprosesseista ja strategioiden käytäntöön viemisestä

Jari Muikku

+358 40 719 7480

etunimi.sukunimi@digitalmedia.fi

 

 

My status

  • Luovien alojen IPR-liiketoiminnan syvällinen osaaminen ja kansainväliset verkostot
  • Toimialaosaaminen musiikin, radion, television sekä Internet- ja mobiilipalveluiden alueilta
  • Pitkä kokemus strategiaprosesseista, oikeuksien lisensioinnista, kansainvälisestä työstä ja järjestötoiminnasta

Tommi Rissanen

+358 40 164 5364

etunimi.sukunimi@digitalmedia.fi

 

 

My status

  • Uusien teknologioiden ja palveluiden, erityisesti sosiaalisen median hyödyntäminen liiketoiminnassa
  • Pelien, on-demand videon sekä mobiili- ja online-sisältöjen ansaintamallit ja jakelu
  • Digitaaliset ekosysteemit ja arvoverkot kehittämistoiminnassa.

Timoteus Tuovinen

+358 400 622 824

etunimi.sukunimi@digitalmedia.fi

 

 

My status

  • Digitaalisen sisältöteollisuuden, erityisesti tv-liiketoiminnan tuotekehitys, jakeluväylät ja käyttäjämotiivit
  • Sisältöjen strateginen suunnittelu, on-demand ja pelillisyys osana mediaa, online-sisältöjen ansaintamallit; kattavat koti- ja ulkomaiset toimijaverkostot
  • Digitaalisten sisältöformaattien kehittäminen ja kaupallistaminen